Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Story Book



Tänne tulevat hoitajien tarinat! Muista pitää  tarinoiden kirjoittelu sinulle mukavana ja   rentona puuhana! Tässä  muutama  sääntö   sekä vinkki ideaalin tarinan loihtimiseen:

  • Otsikoi ja numeroi tarinasi! Älä jätä otsikoksi vain numeroa vaan keksi jokin lyhyt ja ytimekäs otsikko tarinallesi - vaikka se olisikin vain yhden sanan mittainen! Jos kyseessä on koordinaattorikilpailu, tapahtumatarina, ammattitehtävä tai salihaaste, muista kertoa se tarinan otsikossa tai mainita asiasta erikseen.
  • Muista että tarinassa pitää olla vähintään 500 sanaa, oli se sitten tapahtumatarina tai tavallinen tarina! Vähimmäismäärän alle jääneistä tarinoista ei kuitenkaan myönnetä palkkioita.
  • Muista myös sekä oikoluku että kappalejaot. Nämä kaksi asiaa helpottavat lukemista, sekä sinun että muidenkin kohdalla.
  • Kun kirjoitat tarinaa, kirjoita tämä mielummin jonkinlaisessa kirjoitusohjelmassa esim. WordPadissa tai muussa vastaavassa kirjoitusohjelmassa niin et kadota tekstiäsi. Saat sen tallennettua aina välillä eikä sinun tarvitse pelätä sitä että klikkaat pois sivulta, jolloinka menetät työsi.
Story Book  1  2  3  4  5  6  7  > >> 




Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi miinus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)

Nimi: Starvir

01.02.2018 13:24
Som repost Achiles
# 4 Misfortune

Cas helped me and Moe inside the tiny, but warm house. I didn't even realize how cold it was outside before we stepped in. She helped me out of my wet jacket and trousers and gave me a blanket to cover myself with.

Now I am just sitting here, curled up and trying to keep my hand still. It hurts like hell, but I already know it could be worse so I just enjoy and embrace it.

My phone lagged from the cold and moist surroundings so I need to wait for it to dry and warm up again so I can call my parents.

It is not completely unpleasant, even though the house smells like mold and dirt. Everything inside is made from dark wood and it is very neat. It also has this weird corner with a big cross above a tiny desk. And on that desk there is a crucifix and a book, probably a bible.

There are only three separated rooms, Cas' bedroom, the bathoom and Cas' father's room. Everything else is mostly just open space.

Cas comes to me with a mug that smells amazing.
"Don't ya worry, my dad should come home soon for the day. He can help ya with that hand." She promises with a smile and gives me the cup. I look at the warm tea and sigh.
"Thank you."

Moe pushes her way in my lap and sits down so she can warm herself against my stomach.
"You want tea?" I ask from her and she shakes her head. Sure. I sip the tea and frown.

"E-excuse me. What is this?" I ask from the girl sitting on a stool in front of me.
"Ah? That is pinetea. Made from fir needle and resin. My dad loooves it." She drinks her own tea happily. Uhhh yeah okay.

I hold the cup in my hands politely and warm my hands against it.
"So why were ya in here so late?" Cas asks. I humb quietly and look around, kind if uncomfortably. If I answer honestly I might tell too much about myself.

"I... I was delivering something for a friend." I lie. Well it is not completely a lie though, just partly. Enough lie, enough truth to keep it believable.
"Ohh okay. What were ya delivering? I mean ya fell a tree for it!"
"Just some pets."
"Ah they ran away?"
"Even worse"

She seems to be geniunely sorry for my misfortune. Well I guess that is somewhat kind of her. I wish it would help me instead of making me feel worse. I am so stressed and worried. I am so sure I will lose my job! This is horrid.

"Cas! I'm home." A very deep, bass voice calls from the door and a tall, bulky man stomps in.
"Hi dad!" Cas gets up so he can go and take her father's jacket and put it up to dry.
"I have a guest."

The tall man's eyes meet mine and I hide a bit better in the blankets. Moe's tiny nose moves as she tries to chatch the scent of the new person.
"Oh really? That is nice."

The man comes over to offer me his hand. I take it pretty hastily.
"I'm Ilios. This little flower's father." He introduces himself. He is pretty bulky, tall guy with face full of wild beard. He smells musky and strong and his short hair is deep brown.
"Achiles... And this is Moe."

Moe reaches over to sniff the stranger's hands.
"Looks like ya have a problem with ya arm." Ilios deduces and takes himself a chair so he can sit almost directly in front of me.
"Ye he fell off from a tree! From that big one!" Cas tells excitedly.

I look down, kind of ashamed. It is a stupid thing, really.
"Woah ya did that boy." The big man laughs.
"Let me see it." He asks and I push the blanket off of my shoulders. Moe jumps away from my lap and nuzzles her way under the warm blankie.

"Yep looks pretty bad on ya. Bite teeth I'm gonna turn it back on place." Wait what?! No no! I groan and bite my teeth together when he takes my hand and turns it. My eyes fill with tears and I whine helplessly. That hurts so bad!

Moe growls low and gives cold glares at the man.
"Nah don't ya worry gal. He is gonna be alright." Ilias promises to Moe and gets a scarf to support my hand properly. I can finally rest it... good.

"Ey you can use my phone to call someone if ya need to." The big man offers and I nod fast. As friendly as they are I would much much rather go back home to mum and mama. Their tea is better at least if nothing else.

I recieve the big, old phone and frown at it. It still haa buttons. These people live... Krhm, uniquely. I gladly remember mum's number easily and call it.

It takes her a while to answer. I know why, she made sure if mama knows the unknown number or not.
"Rosa Roman." She answers kind of hesitately.
"Hi mum.."

I hear a gasp from the other end of the phone.
"Achiles baby are you okay?"
"Yeah uh... fell from a tree. Would you mind picking me up?" I ask. I feel kind of ashamed. I don't like asking my parents for anything. I am old enough to live by myself! Clearly not...

"Of course honey where are you?"
"You know the road through Otýlie forest? Not even half way through there is a cottage. The one with really old roof, you remember?" I ask and I hear Cas laugh.
"Yes of course. I am already on my way baby." I hear mum fuss aroubd to find her keys.
"Thank you... bye."

I give the phone away. Moe nuzzles my good arm and whines.
"Yeah I know you want to see mum. She is coming." I tell her and brush her cute tuff of fur.

"So ya mum is coming?" The bug man asks and I nod shyly. Yeah I know it is embarrassing.
"That is good. Now what do ya say, let's go out so she knows where to come." He is being kind I know, but at the same time it feels like I am a lost child or something.

I get up and follow Ilias outside to wait for my mum. I hope she'll be here soon... It is kinda cold here. I just want to get in my bed and sleep untill everything is better. But I know I need to go to work tomorrow and tell Timothy what happened and plead to keep my job.

After five or so minutes headlights of a car come to our vision. Ah thank god it is mum. I smile ever so slightly and Moe seems a lot happier too, recognizing the car as well as I do. The black car stops in front of us and my conserned mum comes out and hurries over to hug me.

"Oh dear what happened to you?" She looks at my arm and then at Ilios and Cas.
"Thank you for helping my boy."
"Nah it was no problem ma'am." Mum shakes his hand and helps me into the car. Moe jumps on my lap and curls up there.

Mum comes back to the car and I look at the two people who helped me. The girl waves at me happily and I decide to wave back, just to make her feel more appriciated. She is a bit loud and fussy, but... she did help me.

Gladly we soon drive away, back home.
"Your mama is worried sick you reckless boy. What happened?" Mum asks and I look away, ashamed of my actions.

"I was just delivering a package and... it kept making noises. So I checked inside and there were two birds. They flew away though. And I tried to chatch them but I fell." I tell mum who sighs and pets my leg.
"Poor boy... And poor birds! Who delivers living creatures in a damn box! Horrid."

Mum keep on going about animal rights the whole way back home. I get out of the car and Moe runs in before us. I hug mama and just... Go to my room. I have had the worst day in a long time. And I bet this misfortune will carry on tomorrow too.

Moe climbed in my bed to sleep next to me. Maybe to comfort me, maybe dor heat, I don't know. But her presence made sleeping with my stinging arm much better...


Finally got my hands on this one!

Oh good that Achiles finally got back home! Poor boy sure had it rough that whole day... Let's pray for the professor to be merciful on him.

I genuinely enjoy the way you write these stories in English, if I haven't said it already, so now I did! I did notice a few misspellings here and there but it didn't slow down the ride. All in all, it was smooth and nice to read about the house where Cas and her father lives, all those little thoughts running through Achiles' head and how Moe reacted to every situation.

Really liked her accent, though - gotta say that! ♥

So, I'll move on to the rewards that you'll be getting from this part!

- 38 HC
- Moe leveled up by 1 level!
- The Mystery Pokémon Egg's hatch counter dropped down by 1!

Sadly, Achiles' condition got worse and he's still paralyzed from the incident! He can still walk and move around but it pains him and can make the condition even worse. You should treat the boyo with a berry or a medicine that aids his state. (Yup, humans can get these status conditions too!)

- Sono

Nimi: Starvir

11.09.2017 15:43
Baby Achiles yus

# 3 You will be found

I feel so helpless in the middle of the woods.

Against all the rational thinking my brain tried to do, I chose the most unrealistic way to solve things, and ran after the birds. Well at least it is more realistic than expecting Timothy to let me keep my job, I think...

Moe tries to run her way behind me, but all the leaves and the mud is very hard to avoid in the middle of the forest. Soon She decides that getting wet is better than getting muddy so she jumps her way on top of some damp moss and follows my steps from there.

"Come back here birdy birdy bird!" I call and try to glance around to find the two parrots. Oh I know I won't find them, but the anxiety forces me to try! I'd rather get lost in the woods than go back and tell my boss what happened. Nu-uh not going to happen.

I hear a familiar yell from a tree close to us and I stop dead on my tracks. I lift my head to see the birds sitting in the tree. Oh my god okay now I have to be really careful.
"Moe shhhhhh." I show her my hand. I have to get them...

I get close to the tree and jump so I can grab the lowest branch. I huff as quietly as I can when I pull myself up. Okay I can do this. It is better than getting fired. I stand on the branch and pull myself up to the next. The birds seem to be chatting and they don't pay attention to me.

I huff and puff, but finally make my way to a branch that I can use to grab the birds from. But... I only have two hands. I frown and lean on the trunk, trying to keep my balance.

I breathe in very slowly. The more tiny bird turns it's head and looks at me, not moving. I freeze when I get caught and I just stare back at the bird quietly.

I extend my hands fast and grab both of the birds in my hands. I fall forward and crash on the branch where the birds were sitting. My chest presses against the branch and my arms keep me up as I hold the birds in both hands.

I stare at the birds in huge disbelief.
"Ha! I did it! I caught you both!" I cheer joyfully. My joy turns into terror when my right leg slips and I try to keep myself up with my arms, but my weight is too much.

I hit the ground and all the air from my lungs escapes in a loud pained groan. It takes me some time untill I manage to breathe in again.
"Uuuuu." I whine and Moe runs up to me and licks my face.

I keep my eyes closed to contain the horrid pain on my arms and back. I'm glad I didn't hit my head. Breathing is still kind of hard. When I finally collect enough willpower to concentrate on my body I notice that my left arm and hand are going numb. I cuss loudly and open my eyes.

"This is what you get when you are too curious." I explain to Moe and she sits next to my face, looking kind of sad.
"It was not your fault, don't worry." I chuckle and try to make my body sit up but it won't listen.
"I just need to relax for a while."

Moe nudges my ear and I lift my head. She gets under my neck and I lean on her slim, but soft body.
"Thank you angel." I mutter and my breathing gets easier when I relax a bit. I am about to move in a better position, but my back stings. I decide not to move at all.

We lay there quietly in the lifeless forest. All I can hear are my wheezing breaths and bugs all around. Once I hear a flutter of wings, but that's mostly it.
"I wish we had help..." I mutter. My phone is in the bag and the bag is at the bike.

"Help!" I jolt from surprise and move my eyes to the bird sitting next to me. I hiss and frown strongly. That jolt hurt me everywhere.
"Help help!" The parrot yells and it's friend starts to repeat it too.

They fly off, still chanting. I groan and look back up to straighten my neck. There is no use. My arm is probably broken and my body is so upset I can barely move. This is great. Soon it will get dark and cold and I have no idea how I will get through that. Well I am not going to die obviously, but still. I am very vunerable.

Moe moves a bit and her tail rubs against my neck.
"You are too good to me." I chuckle. Moe just adjusts herself better and sniffs. Oh right the ground must be cold and her paws and tummy are wet.

"Come here." I open my fine arm and lift my head. Moe crawls away from under me and gets between my arm and side so she can warm up against my body. I close my eyes and try to relax. Maybe if I am relaxed my back won't hurt that much.

There is no one that will look for me. Not in a whole week. Timothy does not even remember I work there and mum and mama both wait me home only after my week of work. This sucks so much...

"Hey! Hey are ya okay fella?" I hear a yell an my whole body jolts violently. What the-? I lift my head to see a girl with long black hair run here. Moe gets up and starts howling.
"Hey shh. She is coming, don't worry." I pat her back. I feel so relieved.

The girl gets to me and gets in her knees.
"What happened to ya?" She asks. She has beautiful, dark brown skin and honey coloured eyes. Her long hair is open and flowing all around but the top is hidden under a big sunhat. It looks kind of funny, but I'm no-one to judge...

"I was chasing these two birds. And I feel from the tree. I think I broke my arm." I gesture with my head towards the numb hand. The girl touches my fingers.
"Does it hurt?"
"No... It is completely numb."

The girl hisses like she could feel my pain and takes a scarf from her bag.
"Here, let me help ya." She pushes me up. I moan in pain when my hand moves. Oh that hurts.
"Ah sorry! I didn't mean to. It will stop soon just let me do this." I nod at her words. Moe climbs in my lap and nudges her head against my stomach.

The girl props my arm with the scarf so I don't need to move it. The blood starts to circle in my arm and the pain hits me slowly but surely.
"Shhhh it hurts..." I complain and frown.
"Let me help ya up." the girl offers and I let her pull me up from the ground.

"My name is Cascada. Just call me Cas." The girl introduces herself, finally.
"I'm Achiles. This is Moe." I offer my name back. I guess that is... Polite? I don't know.
"Hey let me take ya to my place. Dad can take a look of your arm." She offers but I shake my head. I really don't want more encounters with weird people.

Cas pouts.
"Don't be like that, ya are not riding your bike back with that arm! We will call someone to pick ya up." Cas insists. I swallow hard and look at my arm. I move my fingers and get a huge load of pain. I grit my teeth and frown.

She starts to help me along. My back and legs ache too, even though I don't think they have any more serious damage. Well at least not as bad as my arm... I guess this will be fine then.

Moe walks next to us and eyes me worriedly all the time. We get to tge road and to my bike so I can gather all my stuff.
"Do ya have battery?" Cas asks. I nod and open my phone with my healthy hand. No messages no calls. Okay then.

Cas, Moe and I keep on walking untill we see a nice looking cottage type house.
"There, that is ours. Ya can take a rest and call someone." She says. I just nod. That is the best I can master right now.

Oh I wonder what this is going to be like...


Oh well look at that. Poor Achiles ;_;


Heyy again! So so sorry to keep you up waiting, agh!

Awwwww maan, Achiles, my baby boy! You poor kiddo! ♥ I feel so bad for him, such a cinnamon bun that he is. ;-; That must hurt so bad when you fall from a tree in full weight,! damn. And not to mention the parrots, crap... Hope he'll get them back, somehow.

Moe is such a lovely little foxie, taking care of Achiles and looking out for him. ♥

This Cass girl seems so nice - such a great timing of her to show up before the dark. I sure hope Achiles gets some first aid or something else to ease out the pain. Poor boy must be in agony rather about the fact that the parrots are still on the loose...

I read your story so quickly and again I find myself here, just sitting blank 'Huh? That's it? Already over?'. Guess it's also the fact that you write in english and I just read it so quickly. >;>

Oh but hey, I won't be blabbering nonsense no more, lets' hit up the rewards together! Great job again, as always!

- 37 HC
- Moe levelled up! 1 level gained!
- Achiles is paralyzed due to the trauma from falling down from the tree!

~ Sono

Nimi: Cozminen

01.08.2017 14:00
2. Peruskesä 2/2

"Kesäriehaan pääsee vast tunnin päästä. Ihan pyllys tämmöne toiminta", Terry mutisi baarijakkaralle luhistuneena kaakaomuki nenän edessä. Lina oli putsaamassa tiskikonetta ja Cozminen irvisti äänen tuomille pahoille muistoille.

"Mitäs myö tehää?" sinitukkainen kysyi starlylta ehdotuksia.

"Lähdetäänkö ulos? Eilen ei päästy katselemaan paikkoja yhdessä sattuneista syistä", lintu kysyi perustellen.

"Joo mennää vaa-"

"Äiti tulee!" Terry huusi. Vega aisti kauhun hänen äänessään.

"Äkkii piilota munkit!" ja Lina teki työtä käskettyä eli heitti ne Cozmiselle ja Cozminen heitti ne vain tavaratilaansa. Onneksi sisaruksilta meni ohi kyseinen tapahtuma, sillä tämä äidiksi nimetty henkilö lampsi sisälle painavaa kangaskassia pidellen. Ruskean parka-takin alta kuoriutui leveäharteinen nainen, jolla oli siinä vaiheessa hyvin tuima ilme. Hänellä oli myös geneeriset äitihiukset.

"Terve, saitte nähtäväst paikan pidettyy pystyssä", nainen kysäisi ja lampsi kasseineen keskelle kahvilaa. Lina näytti ahdistuvan. "Mut miks tää kahvila on auki?" äiti hymyili.

"Me- mie tuota noin.. Tavallaan halusin auttaa ja tää on tavallaan ollut.. pari päivää auki", Lina selitti katsellen varpaitaan kiinnostuneena. Vasta nyt Cozminenkin huomasi, ettei tyttö voinut olla kuin muutaman vuoden Terrya vanhempi. Yläasteikäinen rääpäle siis. Tosi pieni. Vau.

"Vai pari päivää, hm?" äiti vilkaisi Terryn suuntaan. Vega haistoi kylmän hien nousevan pintaan.

"No ehkä kolme.. tai neljän suuntaan", poika vinkaisi. Äiti huokaisi ja pyöritteli päätään. Hänen ilmeensä suli, muttei hän ollut todellakaan tyytyväinen lastensa puuhiin.

"Turha sitä on surra enää, luulisin. Kahvilan pito o kuitenki tarkkaa hommaa, joten apua olisitte tarvineet joka tapauksessa", äiti totesi. Vasta nyt hän huomasi Cozzun ja Vegan. "Tulitkos sinä kattomaa kesäriehaa?"

"Myö tavallaan tultiin ettimään yöpaikkaa eileen, mutta tiskaamisesta saatii muruu rinnan alle ja hyvät yöunet", Cozminen selitti. Olisi turha kaarrella, sillä tämä nainen näki valehtelun varmaan kilometrinkin päästä. Ja nainen mulkaisi silmillään lapsiaan tämän kuultua.


".. Niin, äiti?"

"Olikos nuorukainen tiskaamassa minkä aikaa?"

"Öh.. Tänään muutaman tunnin.." ja tähän äiti päästeli eriskummallisia nuhtelevia ääniä. Cozin niskavillat nousivat pystyyn muuten vain.

"Sekin vielä", nainen mutisi. "Se on ihan liikaa yhestä yöpaikasta". Coz oli juuri sanomassa jotain vastaan, mutta huomasi äidin päättäväisen ilmeen. "Tuu, laitetaan paperit kuntoon", sanoi hän ja sinitukkainen seurasi naista keittiön pikkutoimistoa kohti. Vega jäi suosiolla matkasta, mutta sekin joutui pistämään jalanjälkensä paperiin.

"Tää on tällä selvä. Ootteko lähdössä tänään? Voin maksaa palkan tänään", äiti hymyili nyt. "Ja pitää varmaan laittaa vähä extraa noiden yksien vahtimisesta." Coz yritti pistää taas vastaan, mutta mitään vaikutusta piipityksellä ei ollut. Kahvilan puolella Lina ja Terry olivat vajoamassa mieluusti maan alle, mutta äiti näytti antaneen tempauksen anteeksi. Terry oli oikeastaan käynyt etsimässä rahansa kesäriehaa varten. Hän oli jälleen lähtökuopissa.

"Mennää jo, siel on ihmisii!" Terry ei jäänyt odottamaan muita vaan kiisi Lina perässään keskusaukiota kohti, kunhan o saanut vaatteet niskaansa. Cozminen oli juuri laittamassa Vegalle huivia, kun äiti iskee baaritiskille jotain kilisevää ja kahisevaa. (Hän ei huomannut huivin siirtämistä juttuja kaivellessaan.) Baaritiskillä oli rahaa.

"Siinä 100 heart coinia, toivottavasti riittää", nainen hymyili ja Cozminen vilkuili ympärilleen leuka auki. Vega ei tiennyt ihmisvaluutasta hirveästi, mutta 100 jotakin kuulosti isolta määrältä. Taas Coz yritti muodostaa heikkoja vastalauseita, mutta tyytyi kiittämään kumarrus-niiauksen kera ja kipitti ulos.

Kojut olivat rakentuneet yllättävän nopeasti, vaikkei niitä tainnut olla kuin kuusi pienempää ja pari isompaa. Toisessa isommassa oli jotain pelejä ja kilpailuja. Kaksikon kipittäessä sisäänkäynnin portin ali alkoi hipsiä lunta. Terry oli jo leikkimässä lumisotaa muiden ikäistensä lasten kanssa. Lina kipitti vastaan ja pahoitteli narraamistaan. Äiti oli kuulemma vain viiden päivän hermolomalla ja jättänyt lapsensa vahtimaan kahvilaa. Ei siis pyörittämään. Lina oli kuulemma lähdössä pyörähtämään suklaatehtaan myymälässä ostamassa jotain anteeksipyyntönä.

"Tääl on suklaatehdas?!" Coz kiljaisi hämmästyneenä.

"Se on vähän kauempana koordinaattorihallin vieressä. Eteen on vaa kasvanu hirveesti kuusia, ettei niitä näe täältä kylältä päin. Etenki halli on nätti, voidaan käydä pyörähtämässä sielläkin", Lina näytti piristyvän. Hän katseli kesäriehan kojuja ja huokaisi haikeasti. "Kesärieha oli aikasemmin paljon isompi tapahtuma. Koordinaattorihalli ja suklaatehdas tuo uusia turisteja, mutta aikasemmin ne tulivat kahviloiden ja kauppojen takia. Onneksi tääl ei ole isompia tavarataloja lähettyvillä, sillä myökin varmaan menetettäisiin siinä paljon asiakkaita." Cozminen nyökkäili Linan selostukselle. Vega tähyili ihmisten sekä muutaman pokemonin menoa sinitukkaisen olkapäällä. Kaksijalkoja eikä pokemoneja näkynyt montaakaan ja tihenevä tuisku varmaan verotti vierailijoiden määrää. Kojujen pitäjät tärisivät enemmän tai vähemmän ja osa kojuista oli tyhjillään, varmaan myytävät asiat olivat vielä tuloillaan. Adamsissa olisi varmasti vielä mitä nähtävää, mutta reissuun lähteminen poltteli Cozin jalkapohjia. Vega viihtyi hyvin viileässä ilmastossa, mutta näin kova kylmyys oli sinnohilaiselle aivan liikaa. Jos huomenna päästäisiin lähtemään ja aloittamaan matka, mitään vastalauseita ei tulisi. Sitä ennen oli vielä iltapäivä ulkona pyörimistä. Parempi ottaa ilo irti ja silleen.

"No, mitä kokeillaa ensin?" Cozminen kysyi Vegalta, kunhan he olivat vilkuilleet kojut läpi. Vegan mielenkiinto kiinnittyi jonkinlaiseen peliin, jossa ammuttiin erikokoisia maalitauluja.

"Näin tuollaisen Celectic Townissa, mutta siinä ammuttiin ilmapalloja. Täällä varmaan on vain niin kylmä, etteivät ilmapallot kestä kasassa. Muutenkin luontoystävällisempää tämmöinen kuin muovinpalasten räiskiminen suuntaan ja toiseen", starly päätteli.

"Sinne siis?"

"Sinne siis."

Ampumispelin kojunpitäjä oli nuori nainen, joka oli pukeutunut kokonaan violetin ja sinisen sävyihin. Hän näytti hyvin iloiselta, kun edes joku tuli pelaamaan. "Tervetuloa! Kuinka monta kierrosta saisi olla?" hän kysyi posket pakkasesta punertuneina.

"Öh, tuota.." Coz takerteli ja huomasi hinnaston kojun pöydällä. Kolme laukausta per kierros. "Kaks kierrosta näi ensalkuun, kiitos."

Omenaposkinen hymyili sädehtivästi. "15 heart coinia, kiitos!" Cozmisen ojennettua rahat hän kumartui pöydän alle ja nosti sieltä vihreän singon näköisen kapistuksen. "Onnea matkaan!"

Sinitukkainen nosti ampumavälineen varovaisesti pöydältä ja tutkaili sitä hetken. Onneksi se ei ollut kauhean painava, mutta sitä riitti tähtäämisen vaikeuttamiseksi. Hän nosti singon olkapäälleen tukevasti Vegan kaveriksi. "Viittitkö sie sanoo, milloi ammutaan?"

"Selvä", Vega myöntyi ja samassa Coz painoi liipasinta. Kojunpitäjä ehti sukeltaa ketterästi neonkeltaisen pallon alta pois ja pyöräytti itsensä ympäri tolpasta kiinni pitäen. Pallo lensi mukavasti isoimman maalitaulun ohi ja möksähti puutaustaa vasten.

".. Anteeks, luulin et piti ampuu jo", Coz sanoi apeasti. Vega huokaisi huomaamattomasti.

"Ei mitään, viisi yritystä vielä jäljellä!" violettitakkinen hihkaisi ja kierähti tolpan taakse turvaan. Tällä kertaa Vega sai ohjeistettua Cozmisen tähtäämään keskikokoista maalia.

"Jaaaa ammu", Vega sirkutti ja karvahattuinen teki työtä käskettyä. Pallo osui jotenkuten keskelle maalia.

"20 pistettä!" kojunpitäjä kiljaisi.

"Hyvä Vega! Ja sit seuraava", Coz kehui ja latasi sinkoon kolmannen pallon. Vega päätti yrittää pienimpään maaliin osumista, mutta pallo meni huti.

"Ensimmäinen kierros on päättynyt, saitte 20 pistettä. Vielä kolme palloa jäljellä~" violettinuttuinen liversi ja keräsi pallot lumelta vauhdikkaasti. Cozminen laski singon pöydälle ja pyöräytti hartioitaan Vegan tasapainoillessa mukana. Starly otti taas pienimmän maalin kohteekseen. Riskejä piti ottaa aina välillä. Tällä kertaa pallo osui maalitauluun kumahtaen mukavasti.

"Yhteensä 50 pistettä!" kojunpitäjä ilmoitti. Vega päätti kokeilla uudestaan. Täysosuma.

"80 pistettä!" ja samassa kesäriehan läpi puhalsi jäätävä tuuli. Lunta pyrytti enemmän ja enemmän.

"Jatketaan kunhan tuuli on hiljentynyt", Vega kuiskasi ja pörhisti sulkiaan lämmittääkseen itseään. Coz nyökkäsi ja hengitti syvään. Nähtävästi hän pidätti hengitystään ampuessaan osuakseen paremmin. Lintu neuvoi sinitukkaista tähtäämään jälleen pienimpään maaliin. Kaksikon välille lankesi syvä hiljaisuus, kunnes viima lauhtui. Vega odotti oikeaa hetkeä ja käski Cozmista ampumaan. Pallo osui taas, mutta nipin napin.

"110 pistettä!" kojulainen kiljaisi jälleen. Coz huokaisi helpottuneena, pyöräytti jälleen hartioitaan ja odotti Vegan ohjeita. Starly tunsi, kun tuulenvire alkoi taas ja päätti tyytyä isoimpaan tauluun osumiseen varmuuden vuoksi.

"Valmis? 1, 2, 3, nyt!"


"120 pistettä!" kojunpitäjä kiljaisi jälleen ja keräsi pallot kasaan. Vedettyään piponsa paremmin päähänsä hän alkoi taas kaivella pöydän alustaa. Nainen nosti ison lapras-pehmon pöydälle. "Tälläinen tuli! Tervetuloa uudelleen~" violettitakkinen hymyili aurinkoisesti. Kaksikko kiitti ja Cozminen nosti pehmolaitoksen syliinsä. Laprasin pää nojasi lempeästi Vegaa vasten, mutta sillä hetkellä lintua ei kiinnostanut halailu.

Kaksikko oli kiertänyt kojut jo toiseen otteeseen, mutta kylmyys alkoi jäytää ytimiä jo nyt. Eikä laprasin kantamisesta ollut mitään apua, siinä vain väsyi kädet kun syli on täynnä pehmoa.

"Cozzu ja Vega, tulkaa ottamaan keittoa!" Lina kutsui kaksikkoa kojun luota, joka oli heti sisäänkäynnin vieressä. Sen sisäpuolella oli jotenkuten kyrpiintyneen näköinen mies, joka näytti haluavansa olla missä vain kuin lapikoimassa kasviskeittoa lumituiskussa. Coz ei voinut siirtää pehmoa ihmispaljoudessa, joten hän raahasi köntin mukanaan. Terry puuskutti Linan vierellä aivan puhki. Pojan huppu oli täynnä lunta. Cozminen laski laprasin hetkeksi maahan lumelle ja otti vastaan Linan ojentaman keittolautasen. Vega sai myös omansa, vaikka se olikin pienen jälkiruokakupin kokoinen. Molemmat saivat sentäs vatsansa täyteen.

"Klarisse muuten sanoi, et suklaatehdas meni eileen kesätauolle", Terry kertoi lusikoituaan keittonsa. Uutinen ei ollut mieleinen Linalle ja Cozmiselle, sen Vega huomasi heti.

"Pitää keksiä jotain muuta äitille sitten.. Käydään pyörähtämässä kirppiksellä, sieltä voisi löytyy jotain. Mut käydään ensin koordinaattorihallilla ja..." Lina lopetti lauseensa kesken huomattuaan Terryn ilmeen. "Älä vaan sano.."

"... Hallikin on remontissa, Ron kerto äsken."

"No mitä pyllyä?! Hyväs kunnossahan se oli vielä toissaviikolla!"

"Ei sen salamence-tapaturman jälkeen."


"Kyllähän sen arvaa mitä tapahtuu kun on nii iso pokemon pienel lavalla ja se osaa hyper beamin."


"Ja lava rysähti vielä sen painon alla, kun se ei pystyny liikkuu ja lähtee ajois päältä pois."

"Tullaa joskus myöhemmi kattomaa niitä jos sopii. Ei haittaa et ei päästä just tänää", Coz sanoi hätäisesti. Tyttö olisi varmaan halunnut näyttää kotinsa nähtävyyksiä, muttei salamenceille mahda minkään. Lina nyökytti päätään apeana.

"Totta puhuakseni minäkin olisin halunnut nähdä ne. Toivotaan että ensi kerralla täällä olisi parempi keli", Vega sirkutti ja Cozminen käänsi linnun puheen lapsille.

"Tullaan uudestaan tänne, kunhan ollaan käyty kirppiksellä, jooko?" Terry hihkui ja lähti painelemaan edeltä. Coz ilmoitti käyvänsä viemässä laprasin Snoverin herkkuhetkeen, mutta todellisuudessa hän vain kaartoi nurkan taakse suojaisaan paikkaan ja siirsi pehmon tavaratilaansa. Sitten hän odotti hetken ja palasi muka hyvinkin hengästyneenä juoksusta. Ja niin pieni porukka lähti kirpputoria kohti eli naapuriin.

"Päivää!" kirppiksen tiskin takana oleva myyjä hihkaisi. Hän oli ruutupaitainen partamies, joka hohkasi lämpöä. Terry jäi pulisemaan miehelle tosi verisestä lumisotakokemuksestaan ja vanhempi reagoi dramaattisilla henkäyksillä. Lina, Coz ja Vega siirtyivät kopeloimaan esineitä.

"Täältä löytyy ties mitä aarteita aina välillä. Mathiaksen- eli tuon partajannun- veli Thomas johtaa antikvariaattiketjua Boreaksessa ja he vaihtavat tavaroita vähän väliä", Lina selitti. Vega tokki nokallaan jonkinlaista pientä kultaista pyramidia varovasti. "Oho, tääl on alennusmyynnit käynnissä", tyttö hoksasi ja se käynnisti Cozmisessa jonkun hamstraamisvietin. Vega pistettiin laskemaan tavaroiden yhteishintaa ja Coz lapikoi tarvikkeita syliinsä semmoisella vauhdilla, ettei Vega saanut selvää mitä tuli mukaan. Lintua epäilytti muutenkin, kuinka paljon tavaraa Cozmisen tavaratilaan oikein mahtuisi.

"Voi piisami rahat ei riitä näihi kaikkii", sinitukkainen kirosi hävyttömästi. Vega ei osannut auttaa mitenkään pulman kanssa, joten se vilkuili hermostuneena ympärilleen. Seinillä oli yllättävän paljon tauluja.

"Onkohan nuo taulut myynnissä?" Vega kysyi itsekseen. Cozminen huomasi saman asian vasta nyt ja jatkoi kysymyksen Mathiakselle.

"Totta kai, jos hinnasta sovitaan! Totta puhuen mie keräilen vähän kaikenlaista taidetta yleisesti. Täältä päin vain ei oikein saa uusien taiteilijoiden tauluja tai piirroksiakaan. Puutöitä löytyy vaikka muille jakaa", Mathias viittaa seinänvierustaa, joka on täynnä erilaisia pokemonveistoksia. Sekä yksi Terryn silmille sopimaton, mutta se oli kätketty nurkkaan muiden veistosten taakse. Cozin silmät syttyivät. Ei siis härskistä veistoksesta.

"Jos piirrän tai maalaan jotain huomiseks nii haluutko ostaa ne pois? Tarvitaan vähän matkakassaan rahaa", sinitukkainen selitti. Parrakas ja parraton alkoivat höpistä teoksista ja ideoista sekä toteutuksesta. Mukaan lähtevät tavarat maksettiin ja pistettiin kassiin ja kassi olalle. Onneksi Vega ei jäänyt alle. Starlylle alkoi jo riittää loputtomat puhurit, kun porukka lähti tekemään matkaa takaisin kesäriehaa kohti.

"Paljon rahaa sinulle jäi?" lintu kysäisi pörhisteltyään sulkiaan hetken. Cozmisen ilme jäätyi ja tämä katsoi arasti matkakaveriaan.

"2 rahaa..."

Vegan teki mieli kiljua taas vaihteeksi. Sitten se vain tyytyi henkäisemään syvästi. Rahan menoa ei voi estää, niin kuin ne jotkut sanovat, mutta rajansa kaikella. Nuhtelevat ajatukset keskeytyivät, kun joku pieni, vauhdikas ja vaaleansininen olio jysähti Cozzun sääriin. Tuon polvet notkahtivat eteenpäin ja koko humanoidi oli kohta maassa kasseineen kaikkineen mielenkiintoisesti ähkäisten. Vega lehahti ilmaan huomattuaan, ettei jalansija ollut enää pitävä.

"Waaaaaaaaa~" otus naukaisi.

Lina toipui järkytyksestä ensimmäisenä. "Eikös tuo oo Mathiaksen wynaut?"

"Papu, takaisin!" parrakas puuskutti ryhmää kohti. Hän tasoitti hengitystään kaksin kerroin paikalle saapuessaan. Urheilu on rankkaa, etenkin ensimmäinen 100 metrin spurtti kymmeneen vuoteen. Wynaut nimeltä Papu hymyili kissamaisesti.

"Anteeks, myö ei huomattu sitä", Cozminen pahoitteli.
Mathias puuskutti vielä hetken ja nosti Pavun hangelta, ennen kuin se ehtisi karata taas. "Miun oisi pitänyt pitää pikkuista paremmin silmällä. Thomasin wobbuffet oli pyöräyttänyt tämän huomaamattomasti viime reissulla tänne ja se kuoriutui muutama päivä sitten." Mies silitti pienen pokemonin päätä. "Pitäisi viedä se Boreakseen, mutta pääsen lähtemään varmaankin vasta ensi kuussa. Lunta tulee niin paljon, että tien auraamisessa menee oma aikansa".

"Cozminen?" Vega laskeutui takaisin tuulipukuisen olalle, kunhan tuo oli ryöminyt pystyyn.

"Nii, mitä?"

"Eikö me olla menossa sinne päin?" lintu varmisti merkitsevästi. Coz mietti hetken ja vihdoin tuollakin sytytti:

"Myö voidaan viedä se sinne. Mennään vaan jalkaisin, niin kulkunopeus ei päätä huimaa, mut kunhan päästään perille nii hyvä tulee." Mathias innostui (rasavillin pokevauvan lähtö varmaan ilahdutti eniten) ja lähdöstä keskustelu alkoi. Coz ja Vega hakisivat Pavun mukaan heti aamulla ennen Adamsista lähtöä. Mathiaksen ja Pavun lähtiessä takaisin kirpputoria kohti Vegaa alkoi huolettamaan hänen ehdotuksensa.

"Haittaako sinua poikasen mukaan tulo?"

"Hm? Ei, Papu varmaa haluu muutenki mahollisimman äkkii äitins luo. Ostin köyttäki, nii voidaa taluttaa sitä mukan jos tulee hankaluuksii", Cozminen hihkaisi. Vegasta vastauksen loppu kuulosti turhan epämääräiseltä, joten tuon oli parempi pitää Papua hyvin silmällä huomisesta lähtien.

Päivä kääntyi iltaan yllättävän nopeasti. Coz ja Vega olivat skipanneet kesäriehaan menemisen kokonaan ja kipittäneet majapaikkaansa iltapalalle. Terry ja Lina palasivat takaisin tunnin päästä hyvinkin viluisina. Sisarukset olivat pyörineet pulkkamäessä muiden nuorten kyläläisten kanssa ja menneet melkein heti nukkumaan ulkoilmamyrkytyksen jälkeen. Sitä ennen Lina oli ojentanut äidilleen puisen kaulakorun anteeksipyyntönä kahvilan omimisesta. Se aiheutti ällösöpön halihetken.

Vega lepäili jälleen kerran ikkunalaudalla nokittuaan kupillisen ruokaa. Cozminen istui länässä lattialla ja maalasi jotain. Maalin kuivumista odotellessa hän roiski isolle tummansiniselle ja violetille maalaukselle valkoisia pisteitä.

'Tähtiä', Vega päätteli. Tarkemmin katsottuna Cozmisen ympärillä oli useampi paperi, mihin oli suhrattu enimmäkseen tummia värejä. Jokainen niistä sai tähtikylvyn vuorollaan.

"Avaruuden maalaus o miust hauskaa ja helppoo. Se on taas eri juttu et saako näist mitää rahaa", Coz höpisi ja solkotti pensseleitä erikseen valkoisen maalin vesimukissa. Vega oli juuri nukahtamassa, kun se huomasi pilvettömän taivaan ikkunan läpi. Kaukaisuuteen näytti syttyvän vihreänkirjava läpikuultava vyö, joka tanssi omaa vauhtiaan.

"Revontulia!" Vega sirkutti. Cozminen unohti maalauksensa siihen paikkaan ja kompuroi ikkunalle jähmeine koipineen.

"Oooooooo nättei! Ootko sie nähny niitä aikasemmin?" sinitukkainen kysyi ihastellessaan luonnonilmiötä.

"Asumme sen verran pohjoisessa, että niitä näkee joskus, mutta ne eivät olleet näin vahvoja. Upea näky, täytyy sanoa", Vegakin myöntyi.
Saadessaan maalaukset valmiiksi Cozminen kävi pikaisesti harjaamassa hampaansa, vaihtoi yökkäriinsä ja paineli Vegan vierelle tuijottamaan revontulia. Starly rauhoittui uudelleen, sulki silmänsä ja nukahti.

"Ai sie sammuit jo", Cozminen hymähti huvittuneena. Revontulet jatkoivat kisaamistaan taivaalla. "Öitä, Vega. Nähään huomenna."

Näi jälkeepäin luettuna täst tuli tosi kömpelö tarinaltaa. :D Slice-of-lifet ei oo miun juttu. >3>


Noniin ja tähänkin vastausta saman tien! :3

Ihanaa että poppoo kävi kesäriehassa vaikka kelit olivatkin aivan päinvastaiset, näin kun pohjoisessa Sampsuchossa ollaan~ Erityisesti ammuntapelissä oli hieno nähdä Cozin ja Vegan vetävän tiimityöllä Lapras-potti kotiin!

Coz käy vain mielenkiintoisemmaksi hahmoksi kun tästä ilmenee koko ajan uutta, erityisesti Vegalle: tähtipölystä muodostuva olento, joka avaa eräänlaisia repeymiä ja portaaleja välitilaan... Kysymys kuuluukin: mitä kaikkea Coz pystyykään tekemään?

Nyt kun Coz ja Vega virallisesti lähtevät yhdessä matkaamaan niin he saavat toisistaan tukea ja turvaa. Minkähänlaista matkankulusta tulee kun naukuva Wynaut-Papu otetaan mukaan? Oli kilttiä Cozilta tarjoutua saattajaksi tälle vauva-Pokémonille! Tuli ihan pieni kissanpentu mieleen tuosta kun toinen naukui~♡

Turhaan olet tyytymätön tähän tarinaan! Ei ole tietynlaista kaavaa sille minkälaisia tarinoiden tulisi olla, eikä kriteerejäkään ole tyyliin! Joten aivan vapaasti vain kaikenlaisia tarinoita, fillereitä, slice-of-lifejä ja muita välitarinoita!

Noniin! Nyt joudun päättämään nämä kommentit tähän... sillä aikataulu on kireellä - olen kovin pahoillani tästä mutta odotan kovin mielelläni jatkoa, varsinkin sille kuinka matka jatkuu Papun kanssa.

- 55 HC
- Vegalle 2 taso ja +1 taso! (+Lucky Egg)
- Lapras-pehmo (ammuntapelistä!)
- 20 Sydänmedaljonkia


Nimi: Cozminen

01.08.2017 14:00
2. Peruskesä 1/2

"Cozzu ja Vega, ylös nyyyyyyyyyt~"

"Mhhmh... Cozzu?"

"Tulkaa alas kunha ootte valmiit, laitan syömistä pöytään. Katotaan sitten työpiste kuntoon saman tien. Nähdään kohta!" Oven ulkopuolella Lina jätti kaksikon heräilemään uuteen päivään ja tömisteli alakertaan. Cozminen nousi vaivalloisesti istumaan sängyllään. Vegan sydän alkoi vihdoin rauhoittua alkujärkytyksestä, sillä tuo ei muistanut heti, ettei se nukkunutkaan viime yötä ulkona niin kuin yleensä. Coz nousi ylös ja meni kurkkimaan ikkunasta. Oli yllättävän valoisaa, vaikka kello olikin puoli yhdeksän, juuri niin kuin Lina oli uhannutkin eilen. Sinitukkainen venytteli vieläkin unisesti.

"Sanohan, mistä lähtien mie oon ollu Cozzu?" tuo nähtävästi osoitti kysymyksen Vegalle. Starly ei oikein tiennyt oliko kysymys kuinka vakava, kaksikkohan oli tuntenut toisensa vasta eilisestä. Jotain piti kuitenkin vastata.

"Nähtävästi tästä lähtien."

Cozzu virnisti. Sitten hän tarttui peiton reunoihin ja nosti sen eteensä jonkinlaiseksi näkösuojaksi. Hänen kasvoillaan oli jotenkin ilkikurinen ilme. Vegaa alkoi hermostuttaa.

"Siehän muistat, kun eileen miun kenkien läpi pystyi näkemään ja sit ne muuttu tupsutöppösiks?"

"... Joo?"

"Katoppas tätä temppuu!" Cozminen virnuili pudottaessaan peiton lattialle. Hän oli täydessä vaatetuksessa, vaikka oli vasta äsken t-paidassa ja shortseissa. Vegan teki mieli kiljua. Coz taisi huomata linnun hätäännyksen, sillä tuo noukki peiton lattialta ja heitti sen sängylle hätäisesti.

"Anteeks, aattelin kertoo eilee lisää, mutta sie vaikutit niin uniselta etten viittinyt enää. Toivottavasti töiden jälkeen ehtii", sinitukkainen hymyili ja vaikutti muistavansa hampaidensa olemassaolon.

"Oota, käyn pesee hampaat", Coz ilmoitti ja nappasi suoraan ilmasta punaisen mukin, missä oli hammasharja ja tahnatuubi. Vega jäi yksin huoneeseen. Sille tuli taas vastustamaton hinku kiljua.

'Mistä ihmeestä tuollaisia ihmisiä edes löytyy? Ei tuo tavallista ole, sen tiedän', lintu mietti. Cozminen oli edelleen vaarattoman oloinen, vaikka tuo temppuili vaatteidensa kanssa ja repi tavaraa tyhjästä. Vega tyytyi hymähtämään. 'Kosminen todellakin.''

Hampaat puunattuaan Coz haki starlyn alakertaan aamupalalle. Terry lusikoi unisesti puuroa suuhunsa ja pystyi sanomaan juuri ja juuri huomenta kaksikolle. Lina oli tuonut puuropadan baaritiskille. Hän arveli, että Vegallekin puuro kävisi ja kyllähän tuo toisi lämpöä ja virtaa lounaaseen asti. Kaikki söivät puuron vikisemättä.

"Alkaako teil koulu mihin aikaa?" Cozminen kysyi jotenkuten heränneeltä Terrylta. Poika katsoi hetken aikaa kaukaisuuteen.

"Taisi olla 14. päivä. Onneks lomaa on viel muutama viikko jäljellä", hän vastasi ja jatkoi jalkojensa survomista villasukkiin. Coz näytti järkyttyneeltä.

"Nyt on kesä!" sinitukkainen kuiskasi järkyttyneenä.

"Niin käy aina välillä", Vega vastasi. Kyllä kai se kummastutti, että kesällä sataa lunta, mutta näin pohjoisessa siinä ei ole mitään kummallista. Sitä voisi miettiä myöhemmin, työt oli hoidettava ensin alta.

"Mikä olo? Pystytkö lentää?" Coz kysyi vielä, ennen kuin Vega ja Terry lähtisivät marjametsälle.

"Ihan hyvä, ainakin nyt. Eikä ilma tunnu niin kylmältä kuin eilen, huivikin auttaa. Ja yritän saada meidät mahdollisimman aikaisin takaisin, älä huoli", lintu selitti tiskijukalle. Cozminen oli sitonut huivinsa starlyn kaulalle, joten sen selkä oli ainakin suojassa lumelta.

"Lähetään jo, täällä jäätyy!" Terry hyppi jalalta toiselle lämmittääkseen itseään. Pojalla oli tietenkin talvivaatteet lapasia ja pipoa myöten, mutta paikallaan seisoskellessa pakkanen pääsi pureutumaan saaliiseensa vaivattomammin. Vega nousi lentoon ja Terry poimi puolestaan kahvilan kulmalta pajuista punotun marjakorin ja lähti saman tien juoksemaan kylän laitaa kohti, jonka reunassa häämötti lupaavan näköinen pusikko. Lentävä otus pysyi helposti kaksijalkaisen vauhdissa, mutta mieluummin seurasi tätä marjapaikalle kuin eksyisi tuosta heti. Cozminen katsoi kaksikon perään ja lähti takaisin sisälle Linan avuksi.

Kahvilassa tuoksui selvästi tuoreelta pullalta ja kahvilta. Lina oli juuri laittamassa leivonnaisia näytille ja hymyili Cozmiselle tämän saapuessa tiskin taakse. Hän nosti sivupöydältä essun.

"Sie saat lainata tätä, jos sinulle semmoinen käy. Miusta tuntuu heti paljon työukkomaiselta, kun on edes jotain työvaatetta päällä", Lina hihkaisi ojentaessaan Cozille essun. Hän kiitti ja laittoi sen ylleen. Sinitukkainen tuntui odottavan, että siinä lukisi edes "köyhä" tai "orja", mutta essu oli kokonaan iloisen vihreä. Väri tuntui jotenkin sopivan Linan persoonaan.

"Jätin siulle kans pari munkkia välipalaksi, syö kunhan ehdit", Lina lisäsi aurinkoisesti hymyillen. Coz tunsi suupieliensä nousevan väkisin ylös. Hän jäisi mieluusti pidemmäksikin aikaa, vaikkei palkkaa saisi. Lina vaikutti huolehtivan kaksikon tarpeista ja aina katto pään päällä sekä eväs lautasella maistui. Tai tätä mieltä hän oli juuri ennen kuin ulkoa alkoi kuulua hirvittävää älämölöä ja sisälle valui kauhea ihmismassa. Ja kauhea ihmismassa meinasi samaa kuin hirveää tiskikasaa.

"Tiskinurkkaan siis", Coz mutisi ja laahusti käynnistämään tiskikonetta.

"Ooooooooo kato Vega, marjoja!"

'No niinpä näyttää olevan', Vega pyöritteli silmiään henkisesti. Terryn piti nähtävästi huutaa aina, jos näki yhdenkin marjan lumen keskellä. Tavallaan se oli hyvä apu, mutta tavallaan myös hyvin ärsyttävää. Starlyilla oli muutenkin hyvä näkö ja Vega oli onnistunut paikallistamaan jokaisen marjan, ennen kuin poika tuli ja kiljui. Eikä kielimuurin takia lintu pystynyt sanomaan mitään vastaan, piti vain kestää. Rehellisesti sanottuna Vega olisi aika varmasti selviytynyt tehtävästä ihan hyvin yksinkin, mutta lintu ei kyennyt millään nostamaan painavahkoa pajukoria metsikön läpi. Se oli myös kokeillut kannustavaa sirkutusta, mutta Terry oli luullut sitä varoitushuudoksi ja pötkinyt pakoon. Siinä meni taas aikaa hukkaan, ennen kuin lapsi löydettiin lumikasaan hautautuneena.

"Toivottavasti päästään tänään pulkkamäkeen!" Terry tuntui iloitsevan jo valmiiksi. Hän oli höpöttänyt mäkeen menosta koko aamun, kunhan oli herännyt kunnolla. Vega poimi mahdollisimman varovasti marjoja korkeammalta pensaasta ja hymähti itsekseen hataralle muistolleen. Vegan ja sen sisarusten ollessa pieniä niiden isä, Algorab- nimien honchkrow näytti miten lasketaan mäkeä. Nähtävästi isommatkin varikset olivat ihan yhtä leikkisiä kuin pienetkin. Kolme poikasta arastelivat aluksi ensiluntaan, mutta uskaltautuivat kuitenkin pesästä pois. Uljas honchkrow oli pyörinyt lumessa mäkeä alas ja suoraan kuoppaan, joka oli täyttynyt höttöisellä puuterilumella. Poikaset luulivat jumiin juuttumisen kuuluvan asiaan, joten nuo kierivät isänsä perään kaikki kolme. Niiden emolla olikin ihmeteltävää, kun pesä oli tyhjänä ja hänen kumppaninsa yritti ähistä pois ahtaasta lumiansasta poikastensa kanssa. On sanomattakin selvää, että isä oli loppuviikon arestissa.

Yhteistyöllä (jeeeh) Terry ja Vega saivat marjanpoimimiset hoidettua pois alta. Metsästä ryömiessään he huomasivat, että miehiset työukot ja -akat kokosivat jonkinlaisia telttoja ja kojuja. Jotain jännää oli aivan selvästi tapahtumassa. Terryn silmät syttyivät ja hän suorastaan kiisi nauraen Snoverin herkkuhetkeä kohti. Jollain ihmeellä hän sai pidettyä kaikki marjat korissa, vaikka heittikin etuperinvoltin parruja kuskaavan miehen hartioilta. Vega räpytteli pojan perään niin pian kuin suinkin. Lintu kiitti sään armollisuutta, tänään ilma oli paljon leudompi kuin eilen, vaikka tähtitomumainen lumi kimalteli taivaalta alas kuten aina. Se sai Terryn kiinni tuon avatessa ovea, joten sen ei tarvinnut jäädä puntaroimaan ulos, miten ovi vedetään auki. Terry linkaisi huivinsa ja takkinsa jonnekin naulakon suuntaan, marjakori jäi lattialle kiireessä. Sisälle tuli ainakin mukillinen lunta tuon kenkien mukana. Lina kurtisti kulmiaan niin moittivasti kuin vain suinkin pystyi.

"Terry, miehän olen sanonut ties kuinka monta k-"

"Lina ne rakentaa kesäriehan kojuja ja semmosia!" Terry pulisi innoissaan kuin räjähtämäisillään oleva ilmapallo. Tai antaa olla, tuskin ne siitä tykkäävät. Linan ilme lämpeni heti. Sitten hänkin oli miedosti räjähtämäisillään oleva ilmapallo.

"Onko ne jo tänään? Unohin ihan!" siskoihminen läpsäytti pikaisesti nuppiaan. "Viittitkö mennä kysymään, et onko Cozzulla mitään tekemistä illaks. Voijaa mennä porukalla riehaan jos se hänel sopii."

"Joo!!" Terry oikaisi tiskin yli ja viipotti keittiön tiskinurkkausta kohti. Sillä välin Vega puhisi marjakoria nostaessa ja sai kun saikin nostettua semipainavan objektin baaritiskille. Starly retkahti korin viereen puuskuttamaan siivet levällään.

"Kiitoksia Vega~ Terry olisi voinut kyllä tuoda tämän pöydälle asti", Lina mutisi mulkoillen veljensä suuntaan. Syvä huokaus. "No ei voi mitään, kunhan menevät pakkaseen asti niin hyvä tulee." Sen sanottuaan nainen alkoi puurtaa erillisiä laatikoita pakastepusseja etsien. Vasta nyt Vega pääsi kunnolla silmäilemään, millaista kahvilassa oli päivällä. Tyhjältä vaikutti. Kahvimukeja sekä tarjottimia näytti puuttuvan kuitenkin vinkeä määrä viime kerrasta.

"Coz on tulossa kans!" Terry pomppi tasajalkaa keittiöstä.

"Ai on tulossa?" Lina mätti marjoja pakastepusseihin.

"Oon tulos", Coz laahusti Terryn perässä keittiöstä. Äänensävystä ja rusahtelevasta selästä päätellen tiskaaminen otti voimille. Sinitukkainen haukotteli kämmenselän takana.

"En kyllä arvannut, et aamulla tulisi nii paljon porukkaa. Turistit vielä menee, mutta ne rakentajantyyppiset oli yllätys", Lina katseli pahoittelevasti Cozmista. "Myö voidaan hoitaa loput, menkää molemmat vain lepäämään."

"Ok!" Terry oli jo lähtökuopissa, mutta tuon sisko ehti pysäyttää veljensä menon siihen paikkaan.

"Cozzua ja Vegaa tarkoitin mie", Lina hihkaisi ja tuon silmät kiiluivat huolestuttavasti. "Sinä hoidat pöydät ja tuon vesilätäkön tuosta ovensuulta tänne."

"Iha epää!"

"Itehän sie noi lumet sisälle toit!"

Coz ja Vega eivät halunneet jäädä seuraamaan sisarusrakkautta, joten sinitukka korjasi lintukaverinsa baaritiskiltä pois ja pinkoi vierashuoneeseen niin nopeasti kun vain kykeni.

"No, miten metäs meni?" Coz kysyi rojahdettuaan sängylle.

"Siinähän tuo. Terry on kovaääninen ja aina menossa, siitä miinusta. Tosin kumpikaan meistä ei paleltunut, joten siitä plussaa. Kiitos huivista muuten", starly sirkutti lehahtaessaan ikkunalaudalle. Se sai huivin pujoteltua pois, sillä liika kuumuus alkoi ahdistaa poloista. Cozminen nousi ylös ja kääräisi huivin takaisin, hävittäen sen taas ilmaan.

"... Saanko kysyä, miten teet tuon hävittämistempun?" Vega kysyi hitaasti. Coz katsoi lintua hetken aikaa hölmönä kuin muistaen, ettei tavaroiden repiminen tyhjästä ja jonnekin häivyttäminen ollut aivan tavallista.

"Se- niinku mie-" näytti siltä, että sinitukkaisen kädet yrittivät kuvailla jotain kuvaamatonta. Tai Cozminen harjoitteli uimaan kissaa ja koiraa samaan aikaan kuiviltaan. Vegan teki mieli hihittää.

"Säilytätkö niitä jossakin?" Vega muotoili yksinkertaisemman kysymyksen. Nyt alkoi raksuttaa.

"Mie säilytän tavaroita semmoisessa tyhjästä tilasta. Vaatteita ja hillopurkkeja ja näkkileipää ja semmosta. Siel taisi olla kans ensiapupakkaus jossakin kans. Pitäis järjestellä koko paikka hälytyksen varalta, jos se pakkikin löytyis. Mut muistan kuitenkin tavaroiden nykyiset sijainnit ihan hyvin ja ensiapua harvemmin tarvii, kunhan on potioneja matkassa."

Vega nyökytteli uudelle tiedolle. Sinnohissa kuuli vähän väliä eri ulottuvuuksista ja semmoisista. Äiti kertoi välillä giratinasta, vääristyneestä maailmasta, toisesta hullusta sinitukkaisesta ja siitä, miten hän oli pieksemässä kaikkia kolmea vuorotellen. Äiti varmaan lentäisi sukkulana Sinnohista asti, jos jotain hälyttävän oloista tapahtuisi.

"Eli pystyt vaihtamaan tavaroiden paikkaa sen ja tämän välillä?" Vega ei oikein tiennyt mitä tarkoitti "tällä", mutta toivoi, että se selviäisi pikapuoliin.

"Pähkinänkuores joo", Coz vastasi lopulta rapsutettuaan päätään hetken. Kaksikon välille laskeutui joksikin aikaa yleinen miettimispaussi. Cozminen näytti miettivän jotain pitkään ja hartaasti. Lopulta tuo näytti tekevän päätöksensä ja keräsi ajatuksiaan huokaisten. "Ootko sie menossa minne päin täält?"

"En oikein tiedä. Oleskelin etelässä päin viimeksi. Ei minulla taida olla mitään ihmeempää määränpäätä vielä suunnitteilla. Kuinka niin?" Vega kallisti päätään tietämättä ollenkaan, miten söpö tuo osasi olla.

".. Mie oon tavallaan tottunu matkaamaan kolmen tai neljän porukas yleensä. Parikin riittää... Joten jos siit ei oo vaivaa, nii voinko tulla siun mukaan?" Coz hiplasi takaraivoaan hermostuneesti. "Eihän myö olla tunnettu toisemme kun vähän yli päivän, mut kuitenkin." Siniset hiukset pörhistyivät silmissä. Vega olisi mielellään hymyillyt, jos nokka olisi niin taipuisa.

"Eiköhän se minullekin sovi", lintu myöntyi ja katsoi ihmisennäköisen keltaisiin silmiin. Niihin näytti syttyvän tähtiä.

"Mahtavaa! Mie en laskis itteeni yksinään minnekään jos totta puhutaan", Coz rapsutti leukaansa rauhoittuessaan. "Niin, miun pitäis varmaan näyttää viel yks juttu.."

Vega seurasi Cozmisen eleitä silmä kovana. Hän hengitti syvään, ojensi kätensä eteensä ja hengitteli rauhallisesti. Sormet alkoivat näyttää jotenkin läpikuultavilta. Starly joutui räpyttelemään silmiään hämmentyneenä, kun käsi oli jo ranteeseen asti kadonnut. Cozminen ravisti samaista käsivarttaan, josta oli jo osa hävinnyt. Hän hymyili jotenkin pahoittelevasti Vegalle, joka lennähti tarkastamaan kadonnutta ruumiinosaa lähempää. Se ei tuntenut mitään käden kohdalla. Se tyytyi vain töllistelemään hämmentyneenä ja istui Cozmisen viereen.

"Miten sinä tuon teit? Oletko taikuri vai mikä?" Vega uskaltautui kysymään selvittyään alkujärkytyksestään. Coz nousi ylös ja töppösteli ikkunalle ja avasi sen kokonaisella kädellään ja pisti läpinäkyvän pihalle. Onneksi kukaan ei näyttänyt kiinnittävän erityisempää huomiota sinitukkaisen puuhiin. Starly järkyttyi toisen kerran, mutta hieman lievemmin tällä kertaa Cozin kääntyessä häntä kohti. Molemmat käsistä olivat jälleen ehjät ja hän hymyili voitonriemuisesti. Sentäs hullunkiilto silmissä puuttui.

"Mie muodostun tähtipölystä nii kuin kaikki meist. Se on miullekin mysteeri, miten mie pystyn muuttaa itteeni näin vapaasti. Koko kropan häivyttäminen taas vie hirveesti energiaa", Cozminen selitti.

"Miten käden ikkunasta työntäminen auttaa sitten?" Vega jatkoi kysymysjonoaan uudella kysymyksellä.

"Vesi auttaa miua kokoontumisessa. Pöly pysyy suhtkoht samassa paikassa mistä mie koostun, muttei sitä pysty tuntemaan. Aura saattaa näkyä vielä, mutta mie en niitä harmi kyllä näe. Mie kans osaan jotenkuten teleportata, mut sit mie oon seuraavat päivät enemmän tai vähemmän henkitoreissani, eli en harrasta sitä mielelläni. Varmaan jotenkin osaan hallita tilaa niin ku tavaroiden kans. Ei todellakaan mitää palkian tasoa, mut kuitenkin nii on sattunu käymää." Vegan teki taas hirveästi mieli kiljua niin kovaa kuin lähtee. Nainen taisi kuitenkin puhua totta maistiaisvoimista päätellen.

"... Syötkö sinä?"

"Joo, melkeepä kaik menee alas."


"Aina välillä jos en ehdi väistää tarpeeks nopeesti. En kyl mielelläni kokeile kuolevaisuuden rajojani viel, kiitos vaan."

"... Kakitko?"

"Totta mooses."

'Eli ihan kuolevaiselta hän vaikuttaa, vaikka onkin vähän outolintu. Mielenkiintoista enemmänkin', Vega tuli päätökseensä. "Selvä. Minne päin lähdetään täältä seuraavaksi?" Ja siitäkös Cozminen innostui. Alakerrassa Lina ja Terry ihmettelivät yläkerrassa pomppimista, mutta jatkoivat päivän loppusiivoustaan. Munkit voisi syödä ennen lähtöä kesäriehaan. Niiden avautumisessa menisi vielä pari tuntia. Adamsissa kesti tavallisesti vain vähän aikaa juhlien järjestelyssä, sillä ylimääräisiä kisoja ja semmoisia karsittiin usein rankalla kädellä ja näin ne pidettiin pieninä. Kyläläisiä ei näyttänyt haittaavan, kunhan kaikilla oli kivaa. Cozmisen kysellessä etelän kylistä ja kaupungeista olallaan istuvalta Vegalta he laskeutuivat rappuset rauhallisesti alas.



Heheyy, eli vastauksen aika olisi käsillä! Arjen kiireet ja aikataulut venyttävät näitä vastausaikoja mutta en voi jättää niitä roikkumaankaan. ;3;

Aivan ensiksi tahtoisinkin sanoa kuinka olen tykästynyt päähahmoosi Cozmiseen! Hän on hauska, omintakeinen ja erikoinen... ja Vega taas toisenlaisena tapauksena hieman heikkohermoisen oloinen... Ehkäpä se vain johtuu Cozin olemuksesta.

Muutenkin kirjoitustyylisi on herskyvää, pidän siitä kuinka hahmot puhuvat pienesti murteella~ Muutenkin kerronta on humoristista ja hahmojen eleet sekä tyyli tulevat hienosti esille. Nautin kovasti tämän tarinan lukemisesta ja yllätyin kuinka ripeästi tämä tulikaan luettua -- ennen pitkää huomasin joutuvani siirtymään toiseen kappaleeseen! ;3

Vaikka tarinat ovatkin yksi ja sama mutta kahdessa osassa, annan kummastakin omat palkkionsa, ja toiseen osaan tapahtumapalkkiot!

Pidän siis tämän lyhykäisenä ja jatkan toiseen tarinaan vastaamista!

- 50 HC
- Vegalle 1 taso ja +5 EXPtä! (+Lucky Egg)


Nimi: Aria

22.07.2017 21:58
Kisatreenaamista ja yhdeksän häntää // 15

Vihdoinkin lämpimässä.
Se oli ensimmäinen ajatukseni kaatuessani pokemonkeskuksesta vuokraamani huoneen sängylle. Heti perään päähäni putkahti toinen ajatus; vihdoinkin mahdollisuus lepohetkeen. Toki Hopeametsässä oli ollut kauniit ja taianomaiset maisemat, mutta useamman kilometrin tarpominen pakkasessa ei ollut ollut elämäni parhaita kokemuksia. Olin koonnut koko tiimini huoneeseen jopa Torenia myöten, tällä hetkellä se näytti meditoivan katonnurkassa. Mor oli hetkeä aiemmin kömpinyt alas Cianin selästä ja ihme kyllä jatkanut uniaan; ehkä se oli väsynyt kaikesta reissaamisesta. Tunsin sängyn painuvan jalkopäässäni ja näin Sachan punaruskean olemuksen ilmestyvän pedille.
»Kenen kanssa sinä aiot kilpailla Ánemosin kisassa?» se kysyi kallistaen vienosti päätään.
Ánemos oli ensimmäinen kaupunki, jossa olin suunnitellut osallistuvani koordinaattorikisaan. Sinne olisi tosin täältä melko pitkä junamatka, mutta emmeköhän me sen kestäisi, olihan junista ja pitkistä matkoista koko porukalla jo kokemusta.
”Riippuu kategoriasta”, vastasin. ”Pakko tunnustaa, että en ole edes selvittänyt sitä vielä.”
Sacha nyökkäsi kohti reppuani.
»No selvitä nyt», se sanoi viitaten hologrammilaitteeseeni.

Vedin mustan repun luokseni ja avasin vetoketjun laiskasti. Pidin hologrammilaitetta aina repun etutaskussa, jossa se oli nytkin villasukan sisään käärittynä – olin kehitellyt ratkaisun ihan vain siltä varalta, että laite ei menisi rikki pakkasessa. Napautin laitteen päälle ja eteeni ilmestyi hologrammina hohtava valikko. Selailin itseni koordinaattorikilpailuista kertovalle sivulle, ja heti ensimmäisenä silmiini osuikin Ánemosin kilpailu. Se oli suunnattu aloitteleville koordinaattoreille, mikä ei haitannut minua yhtään.
”Älykkyys”, sanoin bongatessani vihreällä taustalla lukevan tekstin.
Sacha ei sanonut mitään.
»No sittenhän-» Cian aloitti, mutta vaimensin Absolin varoittavalla mulkaisulla.
Se nielaisi lauseensa lopun virne suupielessään. Todennäköisesti pokemon olisi heittänyt jotain herjaa Sachalle liittyen tämän aivokapasiteettiin. Sellaisia Cian ja Sacha olivat; kuin kinastelevat sisarukset.

»Höh, olisin toivonut kauneutta», Sacha kipristi kuonoaan. »Se on vähän niin kuin minun alaani.»
”Kauneus on vaativa kategoria”, pohdin piristääkseni pokemonin mieltä. ”Siksi se ei varmaan olekaan ensimmäisenä.”
»Niin, tietenkin», Sacha nyökytteli tuumivan oloisena ja näytti heti paljon tyytyväisemmältä.
»No kenen kanssa sinä sitten kilpailet?» Cian puuttui puheeseen.
Vilkaisin sitä kysyvänä.
»Minut voi jättää pois laskuista», se kiiruhti sanomaan. »Älykkyyteni häikäisisi kaikki muut.»
Naurahdin pyöräyttäen silmiäni. Minusta tuntui, että Cian ei halunnut – tai peräti uskaltanut – olla ensimmäinen pokemoneistani, joka kilpailisi kanssani suurten ihmisjoukkojen katseiden alla. Enkä minä sitä siitä syyttänytkään, minkäs esiintymispaineille mahtoi.

Vaihtoehtoja ei tainnut olla jäljellä enää kuin kaksi, joista pystyin karsimaan toisen heti pois – ei millään pahalla Moria kohtaan. Se oli vain mielestäni liian nuori kisaamaan vielä.
»Sopiihan se», Toren sanoi yhtäkkiä nurkastaan, kuin aavistaen mitä tuleman piti.
”Ai sopiiko?” kohotin kulmiani toiveikkaana.
»Miksikäs ei», se tuumasi yhä silmät kiinni meditoivassa asennossaan.
Kyllähän se sopi minullekin. Olin vain vieläkin hieman varovainen Torenin suhteen, sillä jotenkin sen legendaarisuus tuntui liian majesteettiselta tavalliseen tytöntylleröön nähden. Toisaalta, olihan Toren itse ehdottanut mukaani lähtemistä; tuskin se olisi niin tehnyt ilman oikeaa kiinnostusta.
”Se on sitten sovittu”, nyökkäsin tyytyväisenä.

Minun oli pakko skannata Jirachi siltä istumalta, tai oikeastaan makaamalta, sillä halusin päästä visioimaan mahdollisia liikeyhdistelmiä mielessäni heti. Pokedex luetteli uskollisesti kaikki Torenin osaamat liikkeet, joista puoliakaan en oikeastaan edes tiennyt – enhän minä ollut koskaan treenannut Torenin kanssa.
»Haluatko lähteä harjoittelemaan?» se kysyi.
”Se tulisi varmaan tarpeeseen”, hymähdin. ”Täällä pitäisi kai olla jonkinlainen kenttä, niin kuin kaikissa pokemonkeskuksissa.”
Vilkaisin yhä nukkuvaa Moria arpoen, mitä tekisin pienen Eeveen kanssa.
»Minä voin jäädä», Cian sanoi yllätyksekseni.
”Hienoa, kiitos”, sanoin Absolille, joka asettui makuulle sängyn viereen.
Se käytti yleensä kaikki tilaisuudet päästäkseen ulos vaeltelemaan, mutta kuka tiesi, ehkä Cian oikeasti piti Morista – vaikka Eevee rasittava osasi useasti ollakin.

Puin ylleni jälleen harmaan villakangastakkini, joka ei ollut vieläkään täysin kuivunut matkalla sataman lumen vuoksi. Huikkasin Marcelinalle hänen omaan huoneeseensa, että pyörähtäisimme Torenin ja Sachan kanssa treenaamassa. Saavuimme pokemonkeskuksen aulaan, eikä minun edes tarvinut kysyä apua vastaanottovirkailijalta, sillä näimme heti ulos kentälle johtavan takaoven. Tiesin, että Toren olisi voinut helposti vain teleportata ulos, mutta se nyökkäsi minulle kohteliaasti avatessani oven ja leijaili pihalle. Tunsin vastaanottovirkailijan tuijotuksen takanamme; se oli reaktio yleensä aina, kun ihmiset näkivät Torenin. Legendaarisia pokemoneja ei varmaan kävellyt – no, leijunut - vastaan ihan joka päivä.

”No niin!” läimäisin lapaseni yhteen kuin päteväkin koordinaattori. ”Toren, sinun kanssasi voidaan miettiä kilpailustrategiaa ja siellä käytettäviä liikkeitä. Sacha, katsotaan sinun liikkeitäsi ja saat sitten harjoitella niitä missä harjoittelemista on.”
»Kuulostaa hyvältä», Toren kommentoi.
Päätin katsoa ensin Sachan liikkeitä, niin että se voisi sitten harjoitella sillä aikaa kun miettisin Torenin kanssa kisajuttuja. Skannasin Vulpixin liikkeet; tiedossani olevia meidän ei juurikaan tarvitsisi treenata. Sachan oppimia uudempia liikkeitä sen sijaan olisi syytä hioa melko paljonkin. Minusta oli kiehtovaa, kuinka erilaisten marjojen ja muiden sellaisten vaikutuksesta tietyn tyypin pokemon saattoi oppia moniakin erilaisia liikkeitä tai jopa kehittää itselleen toisen tyypin.
”Aletaan käymään läpi”, huikkasin. ”Will-O-Wisp!”
Sacha näytti hyvin tärkeältä muodostaessaan ympärilleen pieniä kirjavia liekkipalloja, jotka se ohjasi ylöspäin. Ne kutistuivat pakkasessa nopeasti olemattomiin, joka näytti harmittavan Vulpixia suuresti.
”Ei haittaa”, hymyilin. ”Tätähän me ei olla paljoakaan treenattu. Kokeillaanko seuraavaksi Dragon Breathia?”
»Joo», pokemon nyökkäsi ja valmistautui uuteen liikkeeseen.
Tällä kertaa Sacha veti todella syvään henkeä ja käänsi päätään sivulle laukaisten ilmaan valkeankirjavan, voimakkaanoloisen purkauksen. Se näytti omasta mielestäni yllättävän vaikuttavalta.

Sacha suoritti vielä muutaman uusimmista liikkeistään. Sovimme, että se menisi kentän laidalle treenaamaan niitä, sillä oli Torenin vuoro.
»Saanko ehdottaa?» Toren kysyi heti.
”Totta kai”, kohautin olkiani ja jäin katselemaan Jirachia odottavasti.
»Minun mielestäni Thunder Wave ja Aqua Ring sopisivat hyvin yhteen», se sanoi.
Jos Torenilla olisi silmälasit – tai nenä, ylipäätään - se työntäisi niitä nyt nenänvarttaan pitkin ylöspäin tietävän näköisenä.
”Kokeillaan vain”, sanoin hieman hämmentyneenä, sillä yleensä olin tottunut visioimaan liikeyhdistelmät ensin omassa päässäni.
Toren teki ensin Aqua Ringin. Sen kehon ympärille muodostui pyörteileviä, valoa taittavia vesirenkaita. Sitten Jirachin kehon poikki alkoi juosta pieniä, sinisiä sähköjuovia, jotka välittömästi reagoivat veden kanssa saaden vesirenkaat säteilemään sähköisinä.
”Hieno yhdistelmä!” kehuin pokemonia, kun se lopetti liikkeet. ”Veden sähkönjohtavuutta voisi hyödyntää enemmänkin.”
»Totta», Toren nyökytteli miettivän näköisenä. »No miten olisi...»


Iltapäivä kääntyi nopeasti iltaan, ja totta puhuen minulle alkoi tulla jo hieman kylmä. Olin kehitellyt Torenin kanssa useita erilaisia yhdistelmiä, välillä tosin epäonnistuen – mutta sehän kai kuului koordinaattorin arkeen. Sacha oli treenannut itsekseen yllättävän ahkerasti, mitä nyt välillä olin vilkaissut Vulpixin suuntaan.
”Eiköhän mennä takaisin sisälle”, sanoin lopulta molemmille pokemoneille. ”Huomenna olisi vaihteeksi edessä junamatka.”
»Sopii», Toren nyökkäsi ja liihotteli omatoimisesti oven luokse.
Se näytti tällä kertaa teleporttaavan sisälle, ja hymähdin itsekseni hieman.

Sacha käveli luokseni jokseenkin totisen näköisenä.
»Minulla on vähän omituinen olo», se sanoi vilkaisten minua.
”Millä tavalla?” kumarruin pokemonin puoleen huolestuneena.
Toivottavasti Sacha ei nyt sairastuisi, kun oli matkakin edessä.
»En tiedä», Sacha ravisteli päätään. »Ihan kuin-»
Sen enempää Vulpix ei kerennyt sanomaan, kun se jo alkoi hehkumaan valkoista valoa. Astahdin säikähtäneenä askeleen taaksepäin ja maalasin mielessäni muutaman kauhuskenaarion, ennen kuin leukani putosi varmaan kenttään asti asian iskiessä tajuntaani. Sachan ruumis kasvoi ja notkistui solakammaksi, sen raajat pitenivät ja väri vaihtui vaaleammaksi. Yhdeksän häntää näyttivät majesteettisilta valon loistaessa niiden ympärillä, ja muutoksen ollessa valmis minuun päin kääntyi sorja ja kapea Ninetalesin kuono.
”Mutta sinähän-” haukoin lähestulkoon henkeäni. ”Sinä kehityit!”
Sacha katseli uutta vartaloaan ylpeänä, ja käänsi katseensa sitten takaisin minuun. Se astahti hieman taaemmas, muodosti ilmaan suurehkon tulipallon ja räjäytti sen sitten useaksi säikeeksi ympärilleen.
»Olen Ninetales», se sanoi, kuin vakuuttaakseen minut asiasta.
En voinut muuta kuin naurahtaa epäuskoisena ja tuijottaa Sachaa. Minun pieni Vulpixini, ensimmäinen pokemonini, oli kehittynyt!
»Kunhan Cian näkee minut nyt», kuulin Sachan myhäilevän itsekseen.
Sama mieli eri ulkokuoressa, nauroin mielessäni.

//Kökkö :3 en osaa suomentaa liikkeiden nimiä tarpeeksi hienosti joten kirjoitan ne aina englanniksi :p Eipä tässäkään sen enempää sisältöä, mitä nyt vähän treenaamista ja pikkukettu kehittyi isommaksi :D Tässä tarinassa ollaan siis Adamasissa.


Haluan syvästi pahoitella että tässä vastaamisessa meni näin perkeleen pitkään! .-. Tähän piti vastata jo aikoja sitten. Toivottavasti et odottanut tätä liian toiveikkaana tai vastaavaa... :< Mutta nyt tarinan kimppuun!

Tarinassa oli tunnelmaa ja mukavaa toimintaa. Hahmot tulivat hyvin esille ja en kyllä malta päästä lukemaan aivan ensimmäisistä koordinaattorikisoista koskaan! Ihanaa että joku pääsee edes ensimmäiselle hallille. Apua!

Arialla on muutenkin hyvä tiimi koossa ja siinähän riittää pokemonia joka kategoriaan sopivasti.

Aria treenasi oikein hienosti tiiminsä kanssa ja liikeet tulevat esiin oikein sulavasti! Yleisö on varmasti innoissaan tästä upeasta esityksestä! En kyllä malta päästä näkemään mitä kaikkea kilpailussa tapahtuu.

Nyt kyllä odotan kovasti ensi tarinaa! Toivottavasti kirjoitat taas pian. ♥

Palkinnot tästä tarinasta:
- 70 HC
- + 70 HC
- 2 tasoa koko tiimille

- Rosa



©2018 Cobaltin Vieraskirjat -